Everest -retkikunta

Everest -retkikunta starttaa Kathmandusta, Nepalista, mistä retkikunta lentää Luklaan (2860m), joka on aloituspaikka reilun viikon mittaiselle vaellukselle perusleiriin (5400m). Vaelluksen aikana elimistöllä on mahdollisuus tottua ohenevaan ilmaan eli akklimatisoitua. Perusleirissä levätään muutama päivä ja suoritetaan paikallinen traditio, puja­-seremonia, jossa siunataan kiipeilijät varusteineen.
Seuraavien viikkojen aikana perustetaan vuorelle neljä leiriä, joihin käydään viemässä tarvikkeita ja yöpymässä samalla akklimatisoituen edelleen. Reitin perustamisen ja aina 3-­leiriin asti tehtävien 3­-4 akklimatisaatiokierroksen jälkeen kiipeilijät ovat valmiita huippuyritykseen. Kiipeilijät lepäävät ja odottavat suotuisaa sääikkunaa ennen lähtöä varsinaiseen huippuyritykseen, joka tapahtuu yleensä vasta noin kuukauden kuluttua perusleiriin saapumisesta.

 

everest_route_south

Reitti huipulle

Khumbun jäätiköllä sijaitseva perusleiri on kotisi ja huoltoasemasi vuorella. Täällä voit yhä nauttia joistain mukavuuksista kuten asua yksin teltassasi, henkilökohtaisista tavaroista kuten kirjoista ja jopa leirisuihkusta silloin tällöin, jos kestät kylmän sen jälkeen. Yhteydenpito ulkomaailmaan onnistuu täältä vain satelliittipuhelimella. Perusleirissä ollaan jo kasvotusten luonnon mahtavien voimien kanssa; yöllä nukkuminen on vaikeaa, kun ympärillä soi lumivyöryjen massiivinen kumina ja romahtavien jääserakkien pauke. Pelon, toivon ja turhautumisen tunteet risteilevät ajatuksissa. Täältä osa jatkaa ylemmäs toteuttamaan unelmaansa. Moni palaa jo tässä vaiheessa takaisin.

Perusleiristä kiivetään ylös pahamaineista Khumbun jäävirtaa. Talojen kokoiset serakit, railot ja liikkuvat jäälohkareet tekevät osuudesta reitin vaarallisimpia. Riskien minimoimiseksi kiipeämään lähdetään ennen auringonnousua, jolloin pakkanen vielä pitää jäälohkareita paikallaan. Täällä astut ensimmäistä kertaa jääraudoilla tikkaille, joilla ylitetään valtavia railoja. Ohut ilma tekee hengittämisestä ja pienimmästäkin ponnistuksesta raskasta. Akklimatisaatiosta riippuen saavutat ykkösleirin 3-­7 tunnin kiipeilyn jälkeen ja voit onnitella itseäsi selvitettyäsi kiipeilyn ensimmäisen osuuden!

Täällä yövytään akklimatisoitumassa. Yöllä syvältä kumpuavat kumisevat äänet valtavien railojen avautuessa ja sulkeutuessa jäätiköllä ympärilläsi sekä päässä jyskyttävä vähäisestä hapesta johtuva kova päänsärky pitävät hereillä. 1­-leiristä matka jatkuu Hiljaisuuden laakson kautta 2­-leiriin. Valtavalle tasaiselle alueelle levittäytyvä ikuisen lumen ja jään laakso häikäisee kauneudellaan. Syvät railot ja useat lumivyöryt ovat laaksolle tunnusomaisia. Nimensä mukaisesti laakso on yleensä tuulilta suojassa, mikä yhdessä korkeuden ja selkeän sään kanssa tekee osuudesta usein sietämättömän kuuman päiväsaikaan, kun kiipeämään on lähdetty yön kylmyydessä. Laakso on silti vuoren helpoimpia osuuksia, joskin muuttuvat sääolosuhteet ja syvä lumi saattavat muuttaa tilanteen hyvin nopeasti. Täällä Everest avautuu ensimmäistä kertaa suoraan silmiesi eteen. 3­-4 tunnin loputtomalta tuntuvan kiipeämisen jälkeen saavut kakkosleiriin.

Kakkosleiri sijaitsee lähellä jäisen Lhotsen seinämän juurta, missä voit ihailla häikäiseviä näkymiä ja katsoa miten pilvet nousevat laaksosta ylös leiriin. Voit edistää akklimatisaatiota kävelylenkeillä leirin ympäristössä tutkien aiemmilta retkikunnilta jääneitä kiipeilyvarusteita. Täällä on viimeinen mahdollisuutesi nauttia kunnon ateria vähään aikaan. Kolmosleiriin, joka sijaitsee keskellä Lhotsen jäistä ja lumista rinnettä noustaan kiinteitä köysiä pitkin, mutta nousu jyrkkää seinämää on rankka. Ajatuksesi eivät ehkä ole selkeitä, mutta keskittyminen on elintärkeää, sillä yksikin harha-­askel voi olla kohtalokas. Nousu kestää 4­-8 tuntia.
Kolmosleiri sijaitsee keskellä Lhotsen jyrkkää seinämää. Raskas nousu palkitaan upeilla maisemilla. Täällä liikkuessa ollaan jatkuvasti varmistettuna köysiin, sillä teltat pystytetään kapealle ulokkeelle jyrkällä jääseinämällä ja harha-­askel merkitsisi putoamista. Yöllä vessaan meneminen on työläs operaatio pukeutumisineen ja varmistuksineen. Toisinaan voi kuulla ulisevan äänen, kun kivet tai jääpalat putoavat seinämää alas. Näissä korkeuksissa alkaa luonto todenteolla ottamaan mittaa halustasi päästä ylemmäs. Tavoitteen konkretisoituminen silmien edessä tuntuu helpottavalta.

Kolmosleiristä matka jatkuu kohti kuolemanvyöhykettä, jossa ihminen selviytyy vain lyhyen aikaa. Tästä eteenpäin useimmat kiipeilijät alkavat käyttää lisähappea. Matkaan lähdetään ennen auringonnousua äärimmäisen kylmissä olosuhteissa. Kun aurinko nousee, voi lämpö taas tukahduttaa täysissä toppavarusteissa olevat kiipeilijät. Saavut nelosleiriin 4­-7 tunnin kiipeämisen jälkeen.

Nelosleirin hyytävä nimi pohjautuu ikäviin tosiseikkoihin: hapen määrä on riittämätön ylläpitämään ihmisen elintoimintoja. Lämpötila voi laskea ­-40C°:een ja suojaamaton iho voi paleltua hetkessä. Kylmä ja pelottava pimeys ulkona eivät houkuttele, ja olo on heikko vain teltassa maatessakin. Vettä on sulatettava lumesta jatkuvasti nesteyttääksesi itsesi, ja ennen huippuyritystä on yritettävä levätä. Ankaran tuulen riepotellessa telttakangasta harva pystyy kuitenkaan nukkumaan silmäystäkään. Matkan vaativin koitos on silti vielä edessä ja riskit suurimmillaan.

Lauha sää ja heikko tuuli ovat kriittisiä tekijöitä päätettäessä voidaanko lähteä yrittämään huipulle. Jos sää huononee, on kiipeilijöiden laskeuduttava. Huippuyritys aloitetaan pimeän laskeuduttua, jolloin puetaan päälle kaikki lämpimimmät varusteet ja lähdetään pimeään yöhön. Huipulle on vielä 850 korkeusmetriä ja 10­-12 tuntia kiipeilyä. Kiipeilijöiden otsalampuista muodostuva valojuova liikkuu hitaasti pimeää seinämää ylöspäin. On äärimmäisen kylmä, täysin hiljaista ja pelottavaa, mutta adrenaliini pitää liikkeessä kun mieli tahtoisi jo luovuttaa. Lopulta tuntien ponnistelujen jälkeen ohut sininen valojuova näkyy horisontissa: auringonnousu! Onnekkaat näkevät miten vuori heijastaa itsestään jättiläismäisen varjon aamusumuun. Alla maailma kylpee nousevan auringon säteissä, mikä palauttaa lämmön ja toivon kehoosi.
 
Etelähuipun kautta saavutaan vuoren ilmavimmalle jyrkänteelle, missä harha­-askel vasemmalle pudottaa yli kaksi ja oikealle kolme tuhatta metriä alas. Lopun haasteena on vielä jyrkkä kallioseinämä Hillaryn porras, jossa suurien kiipeilijämäärien seurauksena voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja. Viimein, 8­-16 tuntia lähdöstä, valkoinen huippu näkyy horisontissa. Ottaessasi viimeiset askeleet maailman katolle kuukausien tai jopa vuosien valmistelu ja kova työ palkitaan.
 
Maailman huipulla vietetään kuitenkin mahdollisimman vähän aikaa, jotta voit laskeutua turvallisesti 4­-leiriin ennen pimeää ja iltapäivän tavallisesti huonoa säätä. Huipulla olet kuitenkin vasta puolivälissä matkaa. Kahden nukkumattoman yön ja huippuyrityksen jopa 20 tunnin kiipeämisen jälkeen otat viimeiset täysin uupuneet askeleet telttaan, jossa vaivut elämäsi syvimpään uneen. Seuraavana päivänä, kun aurinko herättää sinut ja myöhemmin saavut viimein takaisin perusleiriin voit onnitella itseäsi: Sinä selvisit !

Blogi