In English
The First Finnish Woman on Mt. Everest.

viimeisimmät päiväkirjamerkinnät

 

 

28.12.2009

Onni kaantyy

Alun vaikeuksista huolimatta tuntuu hienolta olla matkalla kohti seikkailua, jota varten on vuodatettu paljon hikea ja tehty lukemattomia tunteja toita. Vaikka Aconcagua on valitavoite ennen Everestin kevaista kiipeilya, odotan yhta lailla hienoja elamyksia, upeita maisemia ja vuorikiipeilyn iloja hyvassa seurassa.  Vaikka kodin ja laheisten jattaminen tuntuu aina haikealta, ajatukset ovat jo siirtyneet kohti tulevaa koitosta. Misu-kissakin on hyvassa hoidossa ja tekniikan ihmeiden, satellittipuhelimen ja internetin avulla voin pitaa yhteytta laheisiin matkan edetessa. Kaupungista lahdettyamme olen enaa satelliittipuhelimen varassa, jolla soitan Suomeen tervehdyksia, jotka paivitetaan paivakirjaani seka aaniraitojen, etta tekstin muodossa.

Nyt on mielestani vaikeimmalta tuntuva osuus, 46 tunnun matkustus kohti retken alkupistetta, Mendozaa, kohta takana. En ollut uskoa silmiani kun Haltin isot merkit nakyivat liukuhihnalla ja laukkuni saapuivat tanne Buones Airesiin kuten pitikin! Nyt on enaa viimeinen, kahden tunnin siirtyminen Mendozaan edessa, jossa muu retkikunta jo odottelee minua.

Muita tulevia fyysisia haasteita odotankin innolla. Huolimatta siitakin, etta viimeisen viikon harjoituksissa kipeytyneessa oikeassa polvessani todettiin rustovamma ja reisiluustakin loytyi pieni halkeama. Vammat ovat kuitenkin pienia ja mahdollisesti vanhojakin, joten sain vahvistuksen siihen, etta voin kiiveta. Tosin 20kg paino selassa tuottaa varmasti tuskaa vamma-polvelle, mutta en odottanutkaan reissusta helppoa;) Odottavin ja positiivisin mielin siis kohti Amerikan korkeinta vuorta!

Matkani alussa on mieltani lammittanyt lukuisat ystavilta tulleet kannustavat viestit. Vaikka lahdinkin seikkailuun yksin, tuntuu koskettavalta voida jakaa kokemus kanssanne. Kiitos Leena, Tanja, Jarno, Hanna, Jukka, Mia, Jan, Ursula, Mikko, Tom, Maria, Riina ja aiti ja isa ja te monet muut.

 

© Carina Räihä Oy & Health Care Success Oy Ltd.