In English
The First Finnish Woman on Mt. Everest.

viimeisimmät päiväkirjamerkinnät

 

 

27.11.2009

Kuukausi aikaa Aconcagualle!

Tasan kuukauden päästä olen juuri saapunut Argentiinan maaperälle Mendozaan, mistä alkaa reissu kohti Amerikan korkeimman vuoren Aconcaguan huippua. Yli 20 tunnin lentomatkasta on aikaa toipua vain pari tuntia, kunnes retkikunta tapaa, alkaa varusteiden tsekkaus, ja valmistautuminen seuraavana päivänä alkavaan matkaan kohti vuorta. Kuukausi siis enää aikaa valmistautua kantamaan 20kg:n reppua, joka niissä korkeuksissa vastaa vähintään kaksinkertaista taakkaa merenpinnan tasolla. Eli reppu selkään, painoa lisää ja ulos vesisateeseen treenaamaan! Tänään treeninä saa toimia mökkipihan haravointi ja kottikärryjen työntely kuusi tuntia 10kg reppu selässä. Yllättävänn tehokasta, kokemusta on, vaikka mukavempiakin treenitapoja lienee olemassa...

Kylmään totuttelussakin olen meressä uimisen lisäksi kehittänyt nopean "kotiversion". Suihku niin jääkylmällä vedellä kuin vain mahdollista ajaa samaa asiaa, kun malttaa pitää käden pois lämmin-hanasta. Virkistää kivasti, ja enää ei pienet viileät ilmat ole tuntuneet ollenkaan pahoilta ;) Talouselämä oli mukanani eräänä päivänä meri-uintireissullani, ja "Oot sä ihan hullu"-juttu on nyt luettävissä Media-linkin alta. Kova treenaus on kipeyttänyt vasemman jalan pohkeen, joka vihlaisee ikävästi aina kyykistyessä ja ylös-alas askeltaessa. Ei hyvä ajatellen tulevaa urakkaa, jossa noita ylös ja alas askelia tulee olemaan useampi. Onneksi vielä on se kuukausi aikaa saada jalka vetrymään ja toivottavasti treenaus ei siitä kärsi. Pieni kipu kasvattaa vain sisua, mutta monesti kivun takana on isompi ongelma, joka on hoidettava. Paljon on vielä muutenkin tekemistä, ennenkuin olen valmis Aconcagualle. Lähes kuukausi pois kotiympyröistä vaatii käytännön järjestelyitä ja varusteiden kokoaminen tuntuu loputtomalta touhulta. Haaveeni toteuttamisesta on tullut kokopäiväistä työtä, mutta en valita. Vaikka välillä väsyttää ja tekisi mieli tehdä muutakin, saan kuitenkin tehdä asioita, jotka ovat osa matkaa kohti unelmani tavoittelua. Joten hymyssä suin taas puhelin käteen ja reppu selässä vesisateeseen :) Reipasta viikonloppua kaikille!

© Carina Räihä Oy & Health Care Success Oy Ltd.