In English
The First Finnish Woman on Mt. Everest.

viimeisimmät päiväkirjamerkinnät

 

 

05.05.2010

Loma loppuu

Minilomamme taalla happirikkaassa ilmassa Pherichessa on loppumassa, ja huomenaamulla suuntaamme kaikki takaisin perusleiriin odottamaan huippuyritysta. Reitti Everestin huipulle koysineen valmistunee tanaan, mutta saaennusteet ovat luvanneet huipulle kovaa tuulta ja liian kylmaa huippuyritysta ajatellen. Jotkin yksittaiset kiipeilijat saattavat yrittaa huipulle jo seuraavien muutaman paivan saaikkunan aikana, mutta yritys on vaarallinen ja paleltumien seka epaonnistumisen riski suuri. Niinpa odotamme suurimman osan retkikuntien tavoin seuraavaa saaikkunaa, jonka arvioidaan sijoittuvan 15.5 paivan tienoille.

Oloni viiden paivan lepoloman jalkeen on voimakas, energinen ja innostunut. Reilun kuukauden valmistelut kulminoituvat pian alkavaan huippuyritykseen ja siihen sisaltyy paljon odotuksia, toiveita ja tietysti myos riskeja. Vaikeinta tassa vaiheessa on pysya rauhallisena ja malttaa odottaa oikeaa hetkea huiputukseen. Olen positiivisesti jannittynyt siita, etta pitkaan valmisteltu kohokohta on pian kasilla! Olen tehnyt voitavani tahan asti, ja kunto seka akklimatisoituminen tuntuvat olevan nyt kohdallaan. Tasta eteenpain voin vain toivoa hyvaa saata, ja etta kunto ja varsinkin henkinen tahto riittavat maaliin asti. Valilla vaikeiden osuuksien jalkeen on usko kenties ollut hakusessa, mutta nyt uskon omiin mahdollisuuksiini, ja on ollut rohkaisevaa kuulla sama retkikuntamme ammattilaisilta. Uskon ja toivon menestysta myos kaikille muille retkikuntamme mahtaville jasenille!

Joka tapauksessa, retki on ollut unohtumattoman upea jo tahan asti. Mieli on korkealla ja odotan jannityksella loppuhuipentumaa. Lisaa terveisia seuraavan kerran perusleirista ennen viimeisen nousun aloitusta! Carina

© Carina Räihä Oy & Health Care Success Oy Ltd.