Perusleiri 5350 m

Näkymä aamulla teltasta ulos katsoessa on uskomaton.Lähes kilometri
pahamaineista Khumbun jäävirtaa, jota reunustavat Nuptse- ja Lola-
vuoret.Auringon osuessa telttaan kello kahdeksan yön pimeyden ja kylmyyden synkkyys väistyy välittömästi ja pelottava jäävirta valtavine jäälohkareineen ja railoineen alkaa näyttää houkuttelevalta. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että tulen kiipeämään ylös alas noiden kerrostalonkin korkuisten lohkareiden ja valtavien railojen keskellä muutaman päivän päästä. Viime päivien ja öiden aikana olen katsellut ja kuunnellut lukemattomien lumi-ja kivivyöryjen tulevan alas noita rinteitä, mutta auringonvalossa paikka näyttää lähinnä lumoavalta. Retkikunnan johtajamme mukaan ns. jäätohtorit eivät vielä ole selvittäneet turvallista reittiä tämän ratkeilevan jäävirran läpi, joten odottelemme vielä muutaman päivän ennen kiipeilyn aloitusta.

Toisaalta olen todella iloinen, ettei minun tarvitse kiivetä ihan vielä.
Neljä päivää sitten alkanut flunssa pahentui ja vaihtui polttavasta
kurkkukivusta jatkuvasti valuvaan ja tukkoiseen nenään. Pelkkä syöminen
ottaa voimille ja flunssan taltuttaminen täällä korkeuksissa tuntuu
kestävän ikuisuuden. Taidan tartuttaneeni pöpön muutamalle muullekin
retkikuntamme jäsenelle, jotka ovat myös heikohkossa kunnossa. Oma oloni on onneksi kuitenkin jo paranemaan päin ja odotan olon olevan normaali parin päivän sisällä, mutta tänään vierailen kuitenkin varmuuden vuoksi Himalayan Rescue Associationissa eli perusleirin sairaalassa.

Matkalla perusleiriin ohitimme vuorten keskellä sijaitsevan Everestillä
kuolleiden muistoksi pystytetyt muistomerkit.Osan nuo kiviset muistomerkit
saivat hiljaisiksi tai jopa kyynelehtimään. Itselleni tuo paikka jäi
mieleen lähinnä majesteettisen kauniina paikkana viimeiseksi leposijaksi.
Puolileikillä, mutta totta tarkoittaen heitin retkikuntamme johtajalle,
että haluaisin tulla haudatuksi vuorelle, jos kuolisin tällä matkalla.
Kiipeilijöiden keskuudessa on tullut tavaksi, että vuorella menehtyneen
ruumis lasketaan railoon lähelle vuoria, joita vainaja eläessään rakasti.

Riskien näkyvästä läsnäolosta huolimatta kukaan ei kuitenkaan ajattele
pahimman tapahtuvan.Päinvastoin. Kaikki suhtautuvat edessä olevaan
haasteeseen vakavasti, mutta rennosti. Yritämme säästää voimiamme, ja
leppoisa huumori ja hauskanpito auttavat siinä. Päivällä teltoissamme
rentoutuen ja ulkona lämpimästä auringonpaisteesta nauttien tuntuu
vaikealta ajatella vuorella edessä olevia todellisia haasteita.
Todellisuudentajua tuo kuitenkin sherpojen pyhä seremonia, puja, jota
ilman yksikään sherpa ei lähde kiipeämään tätä heille pyhää vuorta, ja
johon mekin osallistumme huomenna. Itsemme lisäksi pujassa siunataan
varusteitamme ja pyydetään Maan äitijumalalta Everestiltä
suopeutta kiivetessämme sen huipulle.

Toisaalta meitä yhdistää ajatus, että tärkeintä ei ole huipun
saavuttaminen, vaan matka sinne. Tottakai olen pettynyt, jos matkani
katkeaa esimerkiksi sairastumiseen, mutta yritys siihen asti on ollut
vaivannäön arvoinen. Jo nyt tiedän, että tuliaisina kotiin vien en
pelkästään hienoja kokemuksia, vaan myös paljon uusia hyviä ystäviä. Joka tapauksessa, kiipeilyn aloituksen ollessa käsillä, en malta odottaa
elämäni suurimman haasteen alkamista ja itseni laittamista peliin
sataprosenttisesti omia rajojani hakiessani.