
13.11.2009
Enpä olisi uskonut miten erilaisiin asioihin ja ihmisiin pääsen tutustumaan tämän projektini tiimoilta. Tällä viikolla minulla oli ilo ja kunnia lounastaa pääyhteistyökumppanini Health Care Success Oy:n toisen perustajan, Seppo Säynäjäkankaan kanssa Helsingissä. Todella mielenkiintoista kuulla, miten aikoinaan hiihtoladulta saatu idea sykemittarin kehittämisestä oli johtanut tuotteen ideoimisesta maailmanlaajuiseen suomalaiseen menestystarinaan. Nyt kehitteillä on sykemittarin seuraava "sukupolvi", hyvinvointianturi Tango, joka tulee analysoimaan sykettä monipuolisemmin kokonaishyvinvoinnin kannalta. Kukapa ei olisi kiinnostunut tietämään onko oma elämäntyyli terveyttä edistävä vai pitäisikö jotain osa-aluetta muuttaa. Odotan innolla, että pääsen testaamaan tätä innovatiivista laitetta! Everestillekään ei nykyään lähdetä ilman huipputekniikkaa repussa. Kävin tutustumassa satelliittipuhelimiin, joilla voin raportoida tekstiä, kuvaa ja ääntä sekä Aconcagualta että Everestiltä. Yllättäen kyllä satelliittien kautta viesteily ei olekaan niin kallista kuin luulin. Kylmyyden ja pitkän vuorilla vietettävän ajan vuoksi tarvitsen mukaani tehoakkuja, vara-akkuja ja vielä aurinkopaneelit oman pikku virtageneraattorin rakentamiseksi. Lisäksi tietokone ja repussa alkaakin olla oma toimisto mukana.. Kävin myös testaamassa Everest-kenkiä, joita käytetään vuoren korkeimmilla ja kylmimmillä osuuksilla. On todella tärkeää, että koko on oikea, jotta varpaat pysyvät äärioloissa lämpiminä, mutta kenkä on yhä oltava myös toimiva. Olin yllättynyt, miten kevyet isoilta ja raskailta näyttävät saappaat loppujen lopuksi olivat. Nyt enää lunta tänne Etelä-Suomeenkin, jääraudat jalkaan ja mäkeen treenaamaan! Pieni kurkkukivun alku hidasti hieman tahtia parin päivän ajan, mutta silti kaksi tuntia liikuntaa päivässä on mennyt suhteellisen kevyesti. Vaihtelun vuoksi kävin testailemassa uusia latinotanssitunteja, sisäpyöräilemässä, pumppi-tunnilla ja core-tunnilla. Huomenna vielä edessä 2.5 tunnin sisäpyöräily-maraton ja kenties lepopäivä sunnuntaina. Tänään olin lähirannalla haastateltavana ja kuvattavna erääseen lehteen. Olin kertonut, että käyn lenkin päätteeksi monesti meressä uimassa ja kuva päätettiin ottaa hyisessä meressä uidessani. Kurkkukipu ja kylmä ilma saivat epäröimään tempauksen järkevyyttä, mutta ilokseni sain seuraa talviuinnilleni ja flunssanpoikanenkin tuntui jäävän mereen. Loppupäivän olikin jo huomattavasti pirteämpi ja terveempi olo, ja illan treenitkin jaksoi hyvin. Hyvillä mielin siis viikonlopun viettoon: Hauskaa viikonloppua kaikille!:)