In English
The First Finnish Woman on Mt. Everest.

viimeisimmät päiväkirjamerkinnät

 

 

27.10.2009

Kiitokset kaikille mielenkiinnosta!

Maanantaina pääsin kertomaan hankkeestani ensimmäistä kertaa medialle. Radio Rockin Heikelä-Linnanahde Korporaatio oli mielenkiintoinen kokemus ensimmäistä kertaa radiohaastattelua antavalle. Se sujui onneksi kunniakkaasti ja videot ovat nähtävillä Media-osiossa. Ilta-Sanomien iso artikkeli oli ilmeisesti myös tavoittanut monet, sillä puhelimeni ja sähköpostini ovat olleet viimeiset kaksi päivää tukossa ystävien, ex-kollegoiden ja tuntemattomienkin onnentoivotuksia ja tsemppausviestejä ympäri maailmaa. On todella hienoa huomata, että projektini on herättänyt näin paljon kiinnostusta ja toivottavasti se antaa inspiraatiota myös muille tehdä rohkeita valintoja omien tavoitteidensa ja unelmiensa tavoittelussa. Oli se sitten vuorille kiipeämistä tai vaikkapa rauhallisen koti-elämän viettämistä- tavoitteella ei ole väliä, vaan sillä että uskaltaa elää sen mukaisesti.

© Carina Räihä Oy & Health Care Success Oy Ltd.